Tap-Step ry
Yleistä tietoa yhdistyksestämme
Tap-Step ry:ssä on n. 150 jäsentä ja stepin harrastajaa. Yhdistys on perustettu vuonna 1971 eli täytti syksyllä 2006 35 vuotta!
Pidämme eri tasoisia tunteja omien ohjaajien vetäminä. Stepin perusteiden jaksoja järjestetään 2-3 kertaa vuodessa. Tunneilla kävijöitä on kaikenikäisiä ja askelsarjojen sekä tekniikan lisäksi kokeillaan myös erilaisia rytmiharjoituksia.
Aktiivisimmille jäsenillemme steppi on jo elämäntapa, ei pelkästään harrastus tai tanssitunti, jonne mennään kerran viikossa. Tosin me kaikki kuitenkin olemme alallamme amatöörejä, joilla on työ- tai opiskelupaikka jollakin muulla alalla.
Kaikilla tuntitasoilla harjoitellaan myös tanssikoreografioita eri esiintymistilaisuuksiin. Omia, Savoy-teatterissa pidettyjä näytöksiä on jo lukuisia. 80-luvun lopulla "Syvä Etelä" -nimistä näytöstä kierrätettiin myös Lahdessa ja Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalissa. Lisäksi olemme esiintyneet eri firmojen tilaisuuksissa, Espan lavalla, Stockmannin ja Kappahlin teemaviikoilla, sekä erilaisissa tanssiaiheisissa tempauksissa aina tilanteeseen sopivalla kokoonpanolla tansseja ja musiikkeja varioiden ja välillä improvisoiden.
Tap-Step ry:n historiasta enemmän Historiikki-sivulla.
Hallitus 2011
Puheenjohtaja:
Sari Veinola
Varapuheenjohtaja:
Satu Tervahauta
Muut hallituksen jäsenet:
Mari Pirinen
Jari Salminen
Milma Arola
Hanna Sölli
Taloudenhoitaja:
Hanna Sölli
Sihteeri:
Mari Pirinen
Opettajat
Jatko 1 ja Jatko 2 tasot:
Sari Veinola
Stepin perusteet, Alkeet 1 ja 2, Jatko 3 sekä Edistyneet tasot:
Juha Lampi