TAP-STEP HISTORIIKKI 1971-2011

PUHEENJOHTAJALTA 

Koulutyttönä Hämeenlinnan Liikunta- ja balettikoulussa Juha Lammen ohjauksessa aloitettu harrastus on johtanut siihen, että steppi on jo elämäntapa, ei enää pelkkä harrastus. Onhan oma aviomieskin, Jari Salminen löytynyt steppitunneilta! Muukin kotiväki on vuosien saatossa koulittu hyvin ”steppihenkiseksi”. Niinpä hyllyt kotona notkuvat videoita, musiikkia, kirjoja ja steppimuistiinpanoja ja ennen näytöstä asunto muuttuu pieneksi työpajaksi, jossa ommellaan pukuja, askarrellaan ja äänitetään musiikkia.

Tässä vaiheessa 30-vuotisjuhlan kynnyksellä tuntui kuitenkin tärkeältä koota hieman historiaamme yksiin kansiin, etteivät kaikki muistot unohdu. Ehkä tämä versio 1.0 herättää muistoja ja innostaa muitakin kirjoittamaan.

Itse olen liittynyt Tap-Stepiin vuonna 1982, joten ensimmäiset kymmenen vuotta  eivät siis ole omakohtaisesti koettuja. Sitten olen ilmeisesti avannut suuni väärässä kohdassa tai liian usein, koska aika pian jouduin sekä yhdistyksen hallitukseen että opetustoimintaan mukaan. Nämä melkein 20 vuotta Tap-Stepin parissa ovat täynnä hyviä ja hauskoja muistoja. Rakkaimmat ystävät löytyvät steppiporukasta, eikä totuudesta ollenkaan poikkea klisheemäinen lause: ”olemme yhtä suurta perhettä Tap-Stepissä”. Yhteisillä keikoilla ja leireillä viihdytään. Tunneille on hauska mennä sekä oppimaan että opettamaan ja nauru on herkässä, ainakin lavan takana... Eivätkä lähestyvän näytöksen työpaineet, valvotut yöt tai kipeät varpaat poista sitä ihanaa kutkuttavaa tunnetta, jonka aistii vain silloin, kun esirippu on juuri aukeamassa.

It´s showtime!!

Sari Veinola

Helsinki, 26.10.2001

 

MITÄ STEPPI ON ? 

Steppi (engl. tap dance) tanssimuotona sai alkunsa 1800-luvulla Yhdysvalloissa värillisten maahanmuuttajien, varietee- ja katutaiteilijoiden parissa. Kulta-aikaansa steppi eli 1930- ja 40-luvuilla amerikkalaisissa musikaalielokuvissa, joiden valtavat tanssikohtaukset ja lukuisat tähtitanssijat (mm. Fred Astaire, Ginger Rogers, Gene Kelly, Shirley Temple) ovat jo klassikkoja.

Nykyään steppi voitaisiin lukea karaktääritanssin alalajiksi: sitä tarvitaan varsinkin  erilaisten musikaalien ja näytelmien tanssikohtauksissa. Steppi on muita tanssimuotoja tukeva laji, se käyttää modernin ja jazztanssin liikkeitä yhdistettynä stepille ominaiseen jalkatyöhön. Erilaisten rytmien tekeminen askelilla on keskeistä. Monimutkaisten ja vaihtelevien rytmien hallinta auttaa myös kuulemaan musiikkia muillakin tanssinaloilla. Rytmi ei keskity pelkästään jalkoihin, vaan vaikuttaa myös koko kehon liikkeisiin. Rytmityksen onnistumisen kuulee välittömästi askelten äänistä.

Opetuksessa keskeistä on lajille tyypillisten askelten opettelu yhä nopeammiksi ja tarkemmiksi. Myöhemmin aletaan keskittyä askelten ja muun vartalon liikkeiden yhteensovittamiseen.

Stepille ominaista ovat myös tietyt askelsarjat ja -yhdistelmät, jotka ovat samoja tai samankaltaisia maasta toiseen. Erilaisten rytmien opettelemista harjoitellaan esimerkiksi taputtamalla. Lisäksi tärkeää on myös oppia tanssimaan ryhmänä. Steppi on hyvin monipuolinen tanssimuoto, sen opetukseen voidaan liittää vaikkapa laulamista samanaikaisesti askelien kanssa oikeaan Broadway-tyyliin.

TAP-STEP RY 

Steppauksen harrastajien yhdistys Tap-Step ry perustettiin vuonna 1971 Helsingissä Eva Hemmingin opetusryhmän ympärille. Ensimmäisessä kokouksessa perustajajäseniä olivat Heikki Loukasmäki, Pia Romano, Martin Brushane sekä Dorothy Lindroth-Dahl, joista Heikki Loukasmäki toimi puheenjohtajana.

Tap-Step on siis stepin harrastajien yhdistys eikä varsinainen tanssikoulu. Tuntien vetäjät ovat harrastajaohjaajia.

MUISTELMIA TAP-STEPIN VARHAISVUOSILTA (70-luku)

Juha Lampi

Tap-Step ry sai alkunsa 70- luvun alun steppiboomin myötä, kun Eva Hemmingin alkeis- ja jatkokurssilla stepanneet harrastajat intoutuivat jatkamaan harrastustaan perustamalla oman kerhon. Joukolla oli hyvät suhteet Helsingin silloiseen nuorisotoimeen, jonka piiristä itsekin stepannut Airi Nukari järjesti aloittelevalle yhteisölle harjoituspaikaksi kaupungin kerhohuoneiston Merimiehenkatu 12:sta.

Tulin ensimmäisen kerran Tap-Stepin tunneille Eva Hemmingin Balderin salilla pidetyn alkeis- ja jatkokurssin jälkeen – olisikohan ollut keväällä 1974. Eva Hemming piti silloin kahden tasoisia tunteja, joista jälkimmäisillä tunnuttiin steppaavan enemmän rytmissä. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi silloin perustajajäsen ja yhdistyksen syntymän moottori Heikki Loukasmäki.

Tap-Stepin jäsenpohja laajeni Evan alkeiskurssien suoltaessa harrastajia. Tunteja tarvittiin lisää ja pj Heikkiä alkoivat painaa muut kiireet. 1975 yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Sirkka-Liisa Tiainen (sittemmin Haukanhovi) ja kevätkokouksessa tiedusteltiin voisiko Juha ottaa vetääkseen yhden steppitunneista. Tällä tunnilla tehtiin mm. steppikuvioiden ja rytmien käytöstä harjoitustanssiksi ikivihreä Glove. Sen nimi äännettiin muuten alun perin kuten Glow! Myös julkkiksia näkyi salilla: mm. Pirkko Mannola, Inga Sulin ja Tuulikki Eloranta.

70-luvun lähestyessä päätöstään puheenjohtaja Sirkka-Liisa Tiainen huomasi puolestaan, ettei aika enää tahdo riittää Tap-Stepin puheenjohtajuudelle. Niinpä hän täräytti yllättäen vuosikokouksessa: ”Mä vähän ajattelin, että jos toi Juha jatkais...”. Mihin kyseinen kunnianosoituksen saanut puhahti pyörällä päästään: ”Hjaa – mitäs semmoinen puheenjohtaja sitten oikein tekee?”

Se kyllä selvisi seuraavina 13 puheenjohtajuusvuotena, jona aikana Tap-Step siirtyi itse vastaamaan opetuksesta, laajensi toimintaansa yhdestä-kahdesta illasta kolmeen-neljään, taisteli itselleen verottajan silmissä yleishyödyllisen yhteisön aseman, aloitti kansainvälisten steppikurssien toiminnan, ryhtyi tuottamaan omia esityksiä ja vakiinnutti asemansa Helsingin kaupungin liikuntaviraston tuen ansaisevana harrastajayhteisönä.

Kunnia tästä kaikesta ei mitenkään keräydy puheenjohtajalle, vaan koko sille uutteralle hallintoporukalle, joka on jaksanut huolehtia ”byrokratiasta” silloin, kun muut stepparit ovat käyneet tunneilla viihtymässä tai tekemässä taidetta – mikä tietenkin on koko toiminnan tarkoitus.

Silloin, kun Juha oli huomannut tulleensa valituksi puheenjohtajaksi, hän ehdotti ensi töikseen hallitukseen Pakarisen Railia. Pitkän linjan jumpparina Raili oli toki jo moneen kertaan ehtinyt päättää, ettei enää lähde harrastustoiminnassaan hallintotehtäviin. Kuinkas sitten kävikään: työ jatkuu yhä...

Tap-Stepin ”kulissien takaisista” veteraaneista ansaitsevat tulla mainituksi myös Ritva Ny ja Eija-Liisa Linnapuomi-Kanerva, joiden panos hallinnossa jo 70-luvulla hätää kärsivien puheenjohtajien apuna oli merkittävä. Eija-Liisa toimi lisäksi taloudenhoitajana tärkeät itsenäistymisen murrosvuodet 80-luvun taitteessa ja kaksikko on uskollisesti tarkastanut Tap-Stepin tilejä kaksi vuosikymmentä. Eija-Liisan työtä rahakirstun vartijana jatkoi Ritva Virolainen.

Oma näytös ja omat alkeiskurssit

Tap-Step esiintyi Helsingin Tanssitaiteen Harrastajien ensimmäisessä koostenäytöksessä 1979 pirteällä steppisikermällä, joka antoi aiheen Juhan veljen, Ilkka Lammen kommenttiin: ”Pitäkää oma näytös, mitä te muiden seassa hyppelette?” Oma näytös!? Kuka sellaista yltiöpäistä megaprojektia olisi voinut kuvitellakaan. Toisaalta yhdistyi lähestyi kunnioitettavaa kymmenen vuoden ikää ja rahaa oli kertynyt Suomalaisen Yhteiskoulun salin vuokraan. Ideoita ja halukkaita esiintyjiä tuntui olevan saatavilla noin puolen sataa. 10-vuotisjuhlanäytös syksyllä 1981 aloitti pitkän sarjan ja esitteli steppiä taitotasojen, rytmityylien ja stepin historian kautta.

80-luvulla alkoi Tap-Stepin oma alkeiskurssitoiminta. Sitä ennen jäsenistö oli valtaosin tullut Eva Hemmingin alkeiskursseilta Balderin salilta, kunnes hänen polvensa sanoi stepin riittävän. Ensimmäiset omat alkeiskurssimme pidettiin Annantalon yhdessä luokkahuoneessa heti Assi Nortian balettituntien jälkeen.

 

OPETTAJIA ULKOMAILTA JA SYVÄÄ ETELÄÄ (80-luku)

Audyn tanssit

Vuonna 1982 oli vuorossa ensimmäinen Tap-Stepin järjestämä ulkomaisen opettajan ohjaama kurssi, kun Robert Audy Yhdysvalloista tuli Suomeen opettamaan. Kurssi pidettiin hiihtolomakurssina Pirkkolan Uimahallin tiloissa. Audy kävi sitten kolme muuta kertaa  pitämässä kurssia Suomessa Tap-Stepin kutsumana. Me pidimme paljon hänen selkeästä ja rauhallisesta opetustyylistään. Siihen aikaan olikin hyvin harvinaista, että ulkomaisia opettajia kävi Suomessa, verrattuna nykytilanteeseen. Muut kurssit olivat kesäkuussa –83 Tallbergin talon Studio Juliuksessa, kesäkuussa –84 Kulttuuritalolla ja kesällä –85 Suomen Tanssitaiteilijoiden liiton salilla. Oman lisänsä kursseihin toi Asser Fagerströmin pianosäestys.Toisella käyntikerrallaan Audylla oli uutuutena tanssitunti, jossa opeteltiin pieni steppinumeron pätkä. Meillä niitä on kutsuttu Audyn tansseiksi (I, II ja III) ja niitä on käytetty useassa näytöksessä jälkeenpäin.

Joulukuussa –83 sai ensi-iltansa pienimuotoinen steppinäytelmä ”Julbergin tehtaalla”, jossa steppitanssin lisäksi vietiin myös jouluaiheista juonta eteenpäin.

80-luvun alun keikoista muistuvat mieleen useat Helsingin Tanssin Harrastajien (HTH) näytökset, joissa esitimme aina muutaman tanssin. Myös Upinniemen varuskunnassa käytiin esiintymässä varusmiehille. Itse henkilökohtaisesti muistan parhaiten niistä keikoista sen, kuinka armeijan pakettiautolla mentiin keikkapaikalle mutkikasta ja mäkistä tietä…

Vuonna –84 saimme omat avaimet Merimiehenkadun kerhohuoneistoon. Tanssia haittasivat pylväät keskellä salia, keväällä tulvi vettä sisälle ja varkaita vieraili useammankin kerran. Uhriksi joutuivat niin soittimet kuin nostalginen steppilevyvalikoimakin. Lattia oli kova kivilattia, joka ei kovin tanssiystävällinen ollut. Mutta tunneilla kävi paljon oppilaita ja alkeiskurssit olivat suuria. Silloin ei vielä ollut tarjolla niin paljon erikoistanssikursseja (salsa, street, hiphop) kuin nykyään, joten stepin pariin löytyi paljon innokkaita tanssijoita. Monia mukavia hetkiä vietettiin niin tunneilla kuin pikkujouluissakin. Juhan veli Ilkka Lampi kävi myös pitämässä meille ”tanssillisluonteenkohotus”-kurssia. 

Vapaalla jalalla

Keväällä –86 jouduimme remontin vuoksi pois Merimiehenkadulta, ja uusi harjoituspaikka löytyi Nuorisoasiainkeskuksen tiloista Länsi-Pasilasta. Saman vuoden syksyllä Tap-Step vietti 15-vuotisjuhlaansa otsikolla ”Vapaalla jalalla”. Näytökset olivat 28.11. ja 30.11. 1986 Itäkeskuksen Stoassa. Lattialle levitetyt kovalevyt puunattiin kirkkaaksi, joten meillä oli oikein komea lattia. 15-vuotisjuhlan idea perustui ikimuistoiseen harjoituspaikkaamme Merimiehenkatuun. Se oli steppitarina meripoikien ja tyttöjen lomaseikkailusta at 12th Sailor´s Street. Merimieshenkisen esitksemme vierailevina taiteilijoina olivat pianisti Jaakko Saariluoma ja Juhan veli Ilkka Lampi. Hän hauskuutti meitä hienolla numerolla Juhan kanssa. Näytöksen tansseja olivat mm. Hattu,Steppi ja Keppi, Brandenboogie, Audyt ja Dancing In The Sky valoverhoista tehdyissä viitoissa ja hileperuukeissa. Näytöksestä oli myös juttu Ilta-Sanomissa otsikolla ”Tap-Step steppailee öisten katujen hengessä”!

Vuonna –87 oli jälleen vuorossa ulkomaisen opettajan kesäkurssi, kun saimme opettajaksemme Viktor Cunon Pariisista. Kurssi oli taas kesäkuussa Kulttuuritalolla. Cuno säesti itse meitä pianolla ja opetti hauskan keppitanssin, joka taisi merkitä useammallekin ensimmäistä kosketusta tämän ”apuvälineen” maailmaan - keppi kun ei ollutkaan pelkkää rekvisiittaa kädessä. Samana vuonna ojennettiin Tap-Stepin puolesta kiitoksena uutterasta työstä stepin ja Tap-Stepin hyväksi kunnianosoitus ”Steppirauta” Ritva Virolaiselle taloudenhoitajana ja Raili Pakariselle sihteerinä toimimisesta. Tämä kunnianosoitus tekee saajastaan kunniajäsenen ja vapauttaa hänet samalla vuotuisesta jäsenmaksusta Ritvan aikana selvittiin rankoistakin kuluista, joita olivat aiheuttaneet kurssitappiot (se dollarin kurssi...) ja uudet projektit. Raili Pakarinen taas toimii edelleen Tap-Stepin aikaansaavana sihteerinä.

Vuosien 87-88 aikana toteutettiin myös puuharikorttisysteemi, jossa esiintymiskeikoista sai palkkioksi tietyn määrän vapaita tunteja. Tällä haluttiin kannustaa tunnillakävijöitä osallistumaan esiintymistilaisuuksiin. Samaan aikaan järjestettiin myös uusien ohjaajien koulutusta, jossa käytettiin Ilkka Lammen pedagogikokemusta hyväksi.

One Beautiful Morning In The Deep South...

Vuonna –88 sai ensi-iltansa Juha ja Ilkka Lammen ajatuksista syntynyt steppinäytös ”Syvä Etelä”, joka jo edellisen kevään ja kesän tapaamisissa oli pantu vireille. Monta purkkia värivoidetta kului takahuoneissa, kun maalasimme itseämme tummaihoisiksi.

Syvä Etelä on varmasti jäänyt kaikille mukanaolijoille mieleen. Meillä oli hyvä porukka tanssijoita, aihe, joka teki näytöksestä yhtenäisen, niin ettei se enää ollut pelkkä tanssikoulun kevätnäytös. Ja hauskaa oli - niin Espan lavan (28.5.88) ”harjoittelunäytöksessä” kuin itse näytöspäivänä (29.5.88), jolloin osa tytöistä lähti näytösten välissä Espalle kuljeskelemaan näytösvaatteissaan ja mainostamaan. Hauskaa oli myös Kuopio tanssii ja soi. esityksissä (4.-5.6.): päivällä torilla ja kahtena iltana jazzteltassa, jossa myös australialaiset aboriginaalit hihkuivat mukanamme. Koko esitys tuntui olevan varsinainen menestys. Vieläkin muistuu mieleen kuinka meikkasimme itsemme valmiiksi majapaikassamme hieman Kuopion ulkopuolella, ja tulimme sitten henkilöautolla ainakin kuusi tyttöä kyydissä kaikki alushameet ja helmat ympärillämme. Siinä oli kaupunkiin tulevilla muilla juhlijoilla ihmettelemistä ”tummissa” leideissä! Lehdet kehuivat esitystä ”vauhdikkaaksi ja muuntuvaiseksi” sekä varsinaiseksi tunnelmannostattajaksi: ”Harvoin saa nähdä sellaista tanssiniloa, vauhtia ja antaumusta kuin tämä.”

Kesän 1988 jälkeen ei yleisö vieläkään saanut tarpeekseen, vaan uusintaesitys pidettiin Savoy-teatterissa lokakuussa (9.10.) samana vuonna. Seuraavana talvena lähdimme vielä Lahteen (11.2.89) hieman pienemmällä porukalla esittämään parhaita paloja esityksestä. Viimeisen kerran Syvää Etelää muisteltiin 25-vuotisjuhlissa, jolloin esitettiin ”vanhoja” parhaita tansseja. Silloinkin vielä saimme tarpeeksi miehiä kokoon, niin että Square dance -parinumero voitiin esittää. Syvä Etelä -produktio olikin siitä harvinainen, että siinä oli kerrankin paljon miestanssijoita mukana tässä meidän niin naisvaltaisessa seurassamme. Juhan veljen Ilkka Lammen lisäksi oli vierailemassa  myös hänen ystävänsä Kimmo Tenhunen, jotka yhdessä esittivät hienon tappelukohtauksen ja arvostelijatkin kehuivat ”muutamia miehiä”…

Tämän kaltaiset suuret näytösprojektit tarjoavat harrastajajoukolle monipuolisia tavoitteita ja haasteita ja jäsenistä tuntuu, että tässä puhalletaan yhteiseen hiileen. Samalla ne tietysti syövät yhdistyksen henkisiä, taloudellisia ja fyysisiä voimavaroja.

Steppiurheilua

Ensimmäisen kerran olimme steppileirillä Pajulahden urheiluopistolla Nastolassa  huhtikuussa –89. Pajulahdessa olemme saaneet niin hyvää kohtelua (mm. stepata parkettilattialla) ja maittavaa ruokaa ja ihania hetkiä rantasaunalla, että yhä uudelleen olemme järjestäneet siellä leirejä. Ensimmäisellä kerralla hallitus oli kehittänyt leirin teemaksi ”kaikkea sitä, mitä steppi tarvitsee, jotta harrastus olisi enemmän iloa kuin tuskaa” ja  omaksi sekä muiden päänmenoksi keksinyt tuloillaksi kuntoringin, jossa sai testata itseään muutamissa testeissä. Lauantaiaamuna sitten kaikki raahautuivat lihakset kipeinä aamiaispöytään Tämä oli kylläkin enemmän tuskaa kuin sitä iloa.  Muuten leirin ohjelmaan kuului stretchingiä, luontokävely, vesijumppaa, kuntosaliohjausta sekä opiston järjestämä lihashuolto-luento  Leirin jälkeen Tap-Step varasi kuntosalivuoroja Yrjönkadun uimahallin kuntosalista, jossa harvalukuinen, mutta innokas kuntoilijakaarti jaksoi treenata pidemmänkin aikaa. Yhtenäisyyttä jäsenistöön toivat yhteisesti tilatut verkkarit, joita on hankittu sitten useasti jälkeenkinpäin. Verkkareiden selkäpuolella tanssivat aina iloisesti Juhan kehittämät Tap-Step kirjain-ukkelit.

 

 

ILMAN SUUNTIA... (90-luku) 

Syksy 1990 toi jälleen muutoksia tunteihin, kun jouduimme pois Merimiehenkadulta Kallion kerhohuoneelle, jonne sentään hankittiin meidän aloitteestamme peilit. Siellä kuitenkin painiskeltiin koko ajan lattiaongelmien kanssa. Muutenkin läpi Tap-Stepin historian ovat vuodesta vuoteen toistuneet samat ongelmat: mistä löytyy sopiva tanssisali seuraavaksi kaudeksi ja jos sopiva sali löytyy, kuinka sen lattia kestää alumiinirautojamme. Koko ajan meillä oli vireillä lause: ”ansaitsisimme kodin”!

20-vuotisjuhlaa varten oli suunniteltu kolmen Pajulahden-leirin rypäs, jossa seura osallistui kurssimaksuihin aina isommalla ja isommalla summalla, samalla kun näytös lähestyi. Tämä teki ison loven silloin pankkitiliin, mutta samalla saimme tuettua jäsenistöämme ja luotua yhteistä henkeä tulevaa näytöstä silmällä pitäen. Viimeinen kurssi juuri ennen näytöstä oli jopa ilmainen osallistujille, edellyttäen, että kaikki tulivat lavalle Savoyhin. Tällöin kurssille osallistujia olikin reilusti ja saimme isot joukkokohtaukset tehtyä hyvissä ja väljissä tiloissa. Tällaisia olivat esim. Kiina-numero (Peking Opera) sekä Hollywood-kohtaukset, joihin kuuluvaa rappusteppiosiota harjoitutti silloinen Tap-Stepin opettaja Kari Salminen Pajulahden voimistelusalin portaissa. Lavalle rakennettiin sitten ihan oikeat portaat, joihin saatiin hienot loppuasetelmat finaalitanssi ”Onen” jälkeen.

Ensimmäinen näytösleiri ja projektin käynnistysleiri oli 19.-21.10.90, seuraava ryhmätyöleiri  keväällä 24.-26.5.91 ja viimeistelyleiri 18.-20.10.91. 20-vuotisnäytös ”Ilmansuuntia” esitettiin sitten Savoyssa 10.11.91.

Syksyllä –91 steppasimme edelleen Länsi-Pasilan tiloissa, mutta palasimme osittain takaisin tuttuun Merimiehenkadun saliin. Kesällä olimme osallistuneet Helsinki-päivän viettoon steppaamalla pitkin Helsinkiä, toreilla ja kävelykaduilla. Vuoden aikana myös Pascal Hulin Pariisista kävi pitämässä tunteja, niin kuin jo edellisenäkin vuotena ja tuomassa vähän kansainvälisyyttä näytösharjoitusten lomaan. Hän oli myös seuraamassa näytöstämme.

20-vuotisnäytöksessä kuljettiin maapallon ympäri steppaamalla, ja mukana oli niin Peking Opera, Tonava tapia, skottitanssia, tangoa, puukenkätanssi sekä kuvaelmatyyppinen Ranska-numero. Toinen puoliaika oleiltiin Amerikan mantereella, Hollywoodissa sekä Cotton clubilla. Silloin näytökseen tehtiin paljon pukuja, joista monia käytetään edelleenkin yhdistellen ja eri yhteyksissä. Esityksessä käytettiin keppejä, heiteltiin palloja, heiluteltiin viuhkoja ja tanssittiin puukengillä, joten monenlaista taitojen harjoittelua oli tarvittu. Ensimmäistä kertaa näytösjulisteesta teetettiin myös t-paita esiintyjien tilattavaksi.

Keväällä 1992 jatkoimme tuntien pitoa vain Merimiehenkadulla. Länsi-Pasilan sali sijaitsi asuintalossa, ja meistä lähtevä ääni oli liikaa asukkaille. Kevään aikana viriteltiin steppaamista elävän musiikin mukaan: olimme keikalla BCB-big bandin kanssa jälleen Savoy-teatterissa. Yhteistyö bändin kanssa oli alkanut jo edellisenä syksynä, jolloin he olivat vuosijuhlissamme soittamassa väliajalla.

Kesällä osallistuimme myös Upea Uusimaa -tapahtumaan Helsingissä. 

Kolmannen ”Steppiraudan” Tap-Stepin eteen tehdystä työstä sai Sari Veinola vuonna 1992. Samana keväänä Juha Lampi ilmoitti vetäytyvänsä puheenjohtajuudesta, jossa virassa hän oli ollut vuodet 1979-92. Hänen jälkeensä puheenjohtajaksi valittiin Liisa Aalto, joka oli jo pitkään ollut hallituksessa.

Elokuussa (22.-28.8.) järjestettiin jälleen ulkomaisen opettajan kurssi. Tällä kertaa opettajana oli André van Dongen Hollannista. Kurssi pidettiin Sibelius-Akatemian tiloissa. André oli hyvin kiinnostunut Suomesta ja  häntä kierrätettiin ympäri Helsinkiä mm. Seurasaaressa.

”Omaan kotiin”

Seuraavana vuonna eli 1993, jouduimme lopullisesti pois Merimiehenkadulta, kun nuorisoasiainkeskus lopetti ko. kerhotilan toiminnan. Kaupungin tarjoamat vaihtoehdot olisivat hajauttaneet toiminnan ympäri Helsinkiä, joten hallitus päätti ryhtyä katsastamaan salia vapailta markkinoilta. Pienen etsiskelyn ja tutustumiskäyntien jälkeen sellainen löytyikin Eiran liepeiltä ja vieläpä kohtuuvuokralla. Sali sijaitsi osoitteessa Hernesaarenkatu 3 E  piharakennuksen ylimmässä kerroksessa, johon kipuaminen kävi hyvin tuntilämmittelystä.  Kaupunki tuki sitten myös toimintaamme vuokra-avustuksen muodossa.

Hernesaaren salia remontoitiin kesän aikana ja elokuussa 1993 pääsimme pitämään avajaisia. Salin puolelle rakennettiin kunnollinen joustava tanssilattia, joka hyvin kesti vuosien rymistelyjä. Takahuoneeseen saimme kaikki esiintymisasut sekä tarpeistoon kuuluvat tavarat.

Ensimmäistä kertaa meillä oli käytössämme ihan oma sali, jossa saattoi vapaasti pitää tunteja milloin vain. Jäsenmaksua ja tuntimaksuja jouduttiin kuitenkin hieman korottamaan oman salin tuomien lisäkustannusten peittämiseksi, mutta silti ne olivat vieläkin hyvin kohtuulliset. Salilla oli runsaasti innokkaita kävijöitä, ja silloisesta näytöstiheydestä voi huomata, että kun oma sali mahdollisti ylimääräiset harjoitukset ja pukujakin saattoi sovittaa paikan päällä, oli näytöksen kokoamiseen ryhtyminen paljon helpompaa. Ennen varsinaisten tuntien alkua syksyllä meillä oli uudelleen kutsuttuna André van Dongen kesäkurssin pitoon. Tällä kurssilla korkattiin sitten uusi salimme. Ennen Helsingin kurssia André oli pitämässä meille viikonloppuleiriä Pajulahden urheiluopistossa, jossa nautimme hänen opetuksistaan, uimme ja saunoimme yhdessä.

Pikkujoulujuhlat saatiin ensimmäistä kertaa viettää ihan omissa tiloissamme. Niissä ojennettiin ”Steppirauta” Juha Lammelle yli kymmenvuotisesta urastaan Tap-Stepin puheenjohtajana ja puuhamiehenä. Onneksi puuhamies vielä jatkaa vaikka puheenjohtajuudesta luopuikin!

Steppaillen, astellen

Seuraavana keväänä (15.5.94) oli valmis uusi näytös ”Steppaillen”. Se oli enemmän kevätnäytöksen tyyppinen, ja siihen oltiin kerätty sekä  lukukauden aikana tehtyjä koreografioita että täytteeksi joitakin vanhoja numeroita. Tässä näytöksessä esitettiin mm. Avignon, Maple Leaf ja Charleston, joita vieläkin esitetään ohjelmistossamme sekä Huomenta Suomi -keppitanssi ja nimikappale ”Steppaillen...”. Kesään kuuluivat esiintyminen Lohjan Tanhuhovissa tanssiviikonloppuna, Taiteiden yö sekä Liikuntaviraston 75-vuotisjuhla Finlandia-talossa.

Vuoden –95 alussa pidettiin salilla lähinnä jäsenille suunnattu tiiviskurssi, jonka Juha ohjasi. Omassa salissa kun saattoi hyvin  pitää tunteja ja kursseja, milloin huvitti.

Tammikuussa 1995 Tampereella järjestettiin valtakunnallinen steppitanssitapahtuma, jonka esiintymissarjoihin myös Tap-Step osallistui sekä yli 20-vuotiaiden että alle 15-vuotiaiden sarjoissa, ja muutamissa sooloesiintymisissä. Kokonaisuutena Tap-Step pärjäsi hyvin: nuorten sarjan tanssijat saivat kunniakirjan, ja yli 20-vuotiaat pääsivät loppunäytökseen sekä ”Nääs tap”-ryhmänä että Moira Jaakolan soololla. ”Nääs tapissä” ei myöskään tehty pelkästään perinteistä steppinumeroa ja yleensä hauskimpia ja onnistuneimpia numeroita ovat olleetkin ne tanssit, joissa on on tehty muutakin kuin vain kurinalaisesti stepattu kohti yleisöä (esim. Kiina-numero, Sadetanssi ja Syvän Etelän Lindy hop).

Keikkoja ympäri Helsinkiä ...

Keväällä Radio City täytti 10 vuotta ja olimme mukana heidän läpi Helsingin kulkevassa paraatissaan. Sponsorirahoilla ostettuihin kenkiin ruuvattiin itse raudat kiinni, niin että kadulla steppaaminen oli mahdollista. Kesällä esiinnyttiin Maailma kylässä –tapahtumassa sekä jo melkeinpä perinteisesti Espan lavalla ja Taiteiden yössä.

Espan lavalla olemme esiintyneet kuluneiden vuosien aikana säännöllisesti yksi tai kaksi kertaa kesässä. Se on ollut hyvä mahdollisuus esittää talven aikana tehtyjä koreografioita, ja oppilaat ovat aina lähteneet innolla mukaan. Vuosien mittaan ollaan esiinnytty sekä helteessä, että kaatosateessa, mutta katselijoita on sentään löytynyt sateisillekin kerroille (kiitos vain äidit, isät ja aviomiehet...). Aurinkoisina päivinä katselijoita istuu vastapäisen Kappeli-ravintolan terassilla. Lukuisien turistien valokuvissa ja kotivideoilla Tap-Step steppaa myös ympäri maailmaa! Helsingin kaupungin Kulttuuriasiainkeskuksen areenoita on siis tullut hyvin käytettyä. Savoy-teatteri tuntuu jo niin tutulta, että se on aina ensimmäinen valinta näytöksen pitopaikaksi.

Taiteiden yön tapahtumissa olemme olleet joskus Espan lavalla, joskus yksityisillä keikoilla, sekä Töölönrannassa nuorisoasiainkeskuksen lavoilla. Useana vuonna olimme myös erään taiteilijajäsenemme bändin mukana, ensin soittaen ja tanssien kulkueena Kauppatorilta Katajanokalle tuttuun ravintolaan ja sitten siellä jatkaen bändin kanssa yhdessä esiintyen. Nämä improvisaatioillat osoittautuivat erittäin onnistuneiksi.

Näiden melkeinpä vakiokeikkojen lisäksi vuosittain on esiinnytty erilaisissa juhlissa, tapahtumissa, pikkujouluissa tai vaikkapa syntymäpäivillä. Parhaiten muistuvat varmaan mieleen steppikavereiden häät, joissa usein morsiankin (tai sulhanen...) steppaa vieraidensa iloksi.

Taas stepataan valituin jaloin

Syksyksi 1995 oli jälleen tarpeita kasassa näytöksen pitämiseksi. ”Stepataan taas” esitettiin Savoyssa 26.11.95. Näytökseen kuuluivat mm. tanssit Nazz Tap (jo Tampereelta tuttu), Singing in the Rain ja Sadetanssi sekä Keppirotat, In the Nood ja Rednex- musaan tehty vauhdikas Riding Alone. Näytöksestä parhaiten jälkipolville kerrottavaksi on jäänyt se, kuinka Sari ja Jaana kaikessa rauhassa juorusivat pukuhuoneessa, kun he kauhukseen huomasivat, että ensimmäinen tanssi, jossa heidän molempien piti olla  mukana, oli jo menossa lavalla! Katsokaapa näytösvideon omistajat, kuinka luonnolliset naurunpurskahdukset tanssin alussa on, kun myöhästyneet tanssijat vihdoin viimein saapuvat lavalle... In the Noodissa jännitettiin pysyvätkö tyttöjen kylpypyyhkeet ylhäällä!

Melkeinpä samanaikaisesti oli työryhmällä jo hautumassa aiheita 25-vuotisjuhlaan, jonka pitopaikka jälleen kerran 27.10.96 oli Savoy-teatteri. Näytöksen nimenä oli ”Valitut jalat”, ja sen kokoamiseen saatiin Suomen Kulttuurirahaston apuraha. Siinä käytiin ensimmäisellä puoliskolla läpi parhaita paloja aikaisemmista näytöksistä, mm. Glove, Mooses ja Syvä Etelä -kooste. Toinen puoli oli pieni juonellinen kokonaisuus roistoineen ja kohtalokkainen naisineen, jossa salaisen paketin seikkailua seurataan. Näytöksestä tehdylle videolle on editoitu hienosti varsinkin ”Huumenumero”, johon Ansku oli ideoinut mahtavan huumedrinkin.

Vuoden –96 esiintymisiin kuului steppaaminen Stockmannin tavaratalojen Amerikka-päivillä, sekä keskustan tavaratalon ala-aulassa että myös Tapiolassa. 

25-vuotisjuhlan yhteydessä Tap-Stepin ”Steppirauta” annettiin Eva Hemming-Wagerille sekä myöhemmin samana vuonna myös Jari Salmiselle, joka on vastannut kaikkien näytösten teknisestä toteutuksesta, videoinneista ja musiikeista ja on ilahduttanut uusilla musiikkilöydöillään milloin ketäkin tanssintekijää.

Vuonna 1997 tehtiin pieni esiintymiskierros KappAhlin myymälöihin, joissa perjantai- ja lauantaipäivien aikana kierrettiin eri myymälöissä ja ja esiinnyttiin KappAhlin vaatteissa. Samana vuonna lähdimme jälleen leirille Pajulahteen elokuussa (22.-24.8.). Nyt ei ollut kyseessä näytösvalmistelu, vaan Juha oli lupautunut pitämään steppikurssia. Siellä otettiin ensimmäiset askeleet tanssista nimeltä ”Suomi-steppi”, jota sitten on käytetty sekä keikoilla että näytöksessä. Pajulahden puolesta oli tilattu ohjattu vesiaerobic-tunti steppituntien lomaan.

Samana syksynä Juhan Kansallisbaletin balettikoulussa työskentelevä tanssipedagogiveli Ilkka Lampi tuli pitämään meille ”käsiseminaaria” salille, ja kurssia jatkettiin seuraavana vuonna aiheena ympärimenot. Nämä kaksi asiaa kun tuntuvat olevan ongelmallisia, kun tansseja valmistellaan. Syksyn  aikana esiinnyttiin taas improvisoiden bändin kanssa ravintola Kahdessa Kanassa sekä Vanhassa Maestrossa.

Hulluna Steppiin

Vuonna1998 puheenjohtaja Liisa Aalto ilmoitti lähtevänsä ulkomaille töihin, joten uusi puheenjohtaja piti jälleen valita. Vuosikokous valitsi sitten keväällä vuodesta -86 hallituksessa olleen Sari Veinolan uudeksi ja nykyiseksi puheenjohtajaksi. 90-luvulla hallitukseen saatiinkin vähän enemmän vaihtuvuutta, kun useampikin hallituksessa pitkään ollut jäsen ilmoitti lopettavansa työ- tai perhekiireiden vuoksi ja antoi paikkansa ”nuoremmille”. Liisa Aallon jätettyä puheenjohtajan tehtävät hänelle samalla luovutettiin seuran historian seitsemäs ”Steppirauta” ja kunniajäsenyys.

Keväällä 1998 oltiin ylimmän tuntitason porukalla esiintymässä Orivedellä musiikkikasvatusseminaarissa ”Ja se soi”. Siellä esitettiin silloin varsin ajankohtaisia irlantilaistyyppisiä tansseja, joita oli mukana sitten myös myöhemmin näytöksessämme keväällä. Orivedellä musiikin ammattilaiset ottivat innostuneesti vastaan meidän steppikokonaisuutemme. Vuoden aikana olimme myös mukana ProfitCard-korttikirjassa, jolloin kortin haltijalle tarjottiin alkeiskurssia kahdelle yhden hintaan. Kesällä oltiin mukana valtakunnallisessa Sotaveteraanijuhlassa.

Toukokuussa esitetty steppinäytös ”Hulluna Steppiin” (Savoy 17.5.98) esitettiin samana sunnuntaina, kun oli jääkiekon MM-kisojen loppuottelu, jossa Suomi oli mukana. Takahuoneen TV oli ahkerassa käytössä ja keskellä numeroa ”Lätkässä rytmiin” sai yleisökin kuulla väliaikatuloksen pelistä. Hulluna Steppiin sisälsi paljon erilaisia rytminumeroita esim. juuri Lätkässä rytmiin, jossa kalisteltiin erilaisilla rytmityökaluilla jääkiekkomailoja unohtamatta, sekä em. Suomi-stepin ja irlantilaisnumeroita. Näytöksen nimikin kuvasti osuvasti joukkoamme, joka on ”parantumattomasti” kiintynyt tähän harrastukseen. Näytös noteerattiin myös jutulla Ilta-Sanomissa, ja myöhemmin kesällä stepistä ja meistä oli juttu Demari-lehdessä.

Keväällä  kesken tiiveimpien näytösharjoitusten jouduttiin jälleen kokemaan takaisku. Taloyhtiö sanoi Hernesaarenkadun harjoitustilamme vuokrasopimuksen irti. Koska vuokraa aiottii nostaa tuntuvasti, ei Tap-Step katsonut voivansa korotusvaateisiin vastata ilman, että tunti-ja jäsenmaksuja reilusti korotettaisiin.

Marraskuussa keräsimme siis tavarat ja haikein mielin muutimme pois ”kotisaliltamme”. Esiintymispuvut ym. tavarat saatiin hajasijoitettua muutaman jäsenen kotiin.

Siispä jälleen uuden harjoitustilan hakuun. Tiloja etsittiin ympäri kaupunkia ja seuraavaksi kevääksi saatiinkin järjestettyä viikonlopun tunnit Stadionille ja arki-iltojen tunnit Pop-jazz-konservatorion liikuntasaliin Arabiaan. Siellä parketin suojaamiseksi lattialle jouduttiin levittämään Tap-Stepin tanssilevyt, jotka kyllä hankaloittivat tanssimista saumojensa ja liikkuvuutensa takia. Olimme kuitenkin tyytyväisiä saadessamme katon päämme päälle.

Kalevalanpäivänä 1999 olimme hyväntekeväisyysmielessä mukana Punainen sulka-juhlassa Tapiolan kulttuurikeskuksessa Espoossa.

UUSI STEPPIVUOSITUHAT ALKAA 

Näin tanssittiin syksyyn –99 asti, jolloin saimme loputkin tunneista siirrettyä Stadionille. Siellä vuokrasimme tuntiaikaa tanssikoulu BailaBailan salista. Oppilaat olivat tyytyväisiä, kun kaikki tunnit saatiin siirrettyä sopivien yhteyksien päähän Stadionille. Sali oli lisäksi iso ja ilmava eikä lattiassakaan ollut moittimista. Kesän 2000 aikana BailaBaila ilmoitti kuitenkin tarvitsevansa stadionin salin kokonaan omaan käyttöönsä. Yhteistyö heidän kanssaan jatkui niin, että arki-iltojen tunnit saatiin sijoitettua heidän toiseen saliinsa Sörnäisiin. Se oli kuitenkin hankalan matkan päässä. Viikonlopun tunnit järjestettiin Stadion balettisaliin. Jatkuva tuntiaikojen ja päivienkin vaihtaminen näkyi jo valitettavasti kävijämäärissä ja aktiivisuudessa. Päällimmäisenä työnä hallituksella olikin kunnollisen tanssisalin hankkiminen, ettemme ennen jokaista lukukautta joutuisi aina etsimään salia tunteja varten.

Keväällä 2001 keskiviikon tuntilaiset siirrettiin Uimasadionin monitoimitilaan ties monennenko kerran parin vuoden sisällä.

Vuonna 2000 liityimme uudelleen mukaan Kansainväliseen steppijärjestöön ITA:aan, josta olimme joitakin vuosia aikaisemmin eronneet. Nyt tuntui jälleen siltä, että tässä kansainvälistyvässä maailmassa on kuitenkin mukava tietää, mitä maailmalla tapahtuu stepin saralla. Keväällä järjestettiin saunailta, jossa työryhmä ensimmäisen kerran esitti muille jäsenille ideoitaan 30-vuotisjuhlaksi.

Suuri askel eteenpäin otettiin syksyllä 2000, jolloin otettiin käyttöön Tap-Stepin Internet-kotisivut, jotka Jari Salminen oli tehnyt. Osoitteessa www.tapstep.fi oli nyt mahdollista tutustua yhdistyksen toimintaan, saada tietoa tunneista ja alkeiskursseista, löytää steppilinkkejä sekä lähettää postia hallitukselle. Kotisivuilla on myös valokuvia sekä uutisia jäsenille tärkeista asioista. Ei-jäsenet löytävät sivuilta mm. tiedot, kuinka tunneille voi tulla sekä yhteystietoja.

Keväällä 2000 oli Tap-Stepin toimesta käynnistetty neuvottelut Helsingin kaupungin  Liikuntaviraston  ja Stadion-säätiön kanssa kunnollisen tanssilattian rakentamiseksi. Paikkana olisi stadionin itäkaarteen kerhotila, joka remontoitaisiin tanssille ja erityisesti steppitanssille sopivaksi. Tunnit saatiinkin melko tyydyttävästi siirrettyä saliin syksyllä 2001 niin, ettei tuntiaikoja enää tarvinnut paljon muuttaa. Lattian teko on kylläkin jäänyt puolitiehen, tilassa ei ole peilejä ja akustiikka steppitanssin kannalta on toivoton. Tämä on hieman hankaloittanut näytökseen valmistumista, koska peilien puuttuminen varsinkin ryhmänumeroita harjoitellessa on harmillista.  Kovasti olisimme toivoneet, että vaikkapa synttärivuoden kunniaksi olisimme saaneet pysyvän ja toimivan salin. Tässä vaiheessa katsomme kuitenkin toiveikkaina tulevaisuuteen: ehkä vielä saisimme salin remontoituna vähän tanssijaystävällisempään muotoon.

Askeleen edellä

Tällä hetkellä lokakuussa 2001 30-vuotisjuhlanäytöksen h-hetki lähestyy ja valmistelut ovat viime metreillä. Kesällä 2001 olimme taas jälleen Pajulahdessa tekemässä yhteisiä tansseja sekä tutustumassa näytösprojektiin kokonaisuutena. Taas kerran sekä hallituksella että työryhmällä on ollut ilo todeta, että yhteishenkeä löytyy, samoin kuin uupumatonta harjoitushalua. Toivottavasti kova työ palkitaan onnistuneena näytöksenä. Pukuhuoneissa pyörii 30 tanssijaa ja avustajaa, tanssinumeroita löytyy saman verran, - tällä kertaa usean ja uudenkin koreografin tekemänä, mikä varmasti tuo lisäväriä esitykseen. Viimeisimpien näytösten koreografit ovat olleet pitkälti samoja ja uutta verta aina tarvitaan.

Näytöksien onnistumisesta kaikkina näinä vuosina pitää myös kiittää jokaikisen esiintyjän kotijoukkoja, jotka varmaankin saavat toimia kotiharjoitusten yleisönä ja pukusovitusten arvostelijoina. Kiitoksen ansaitsee myös muu avustajakaarti, joka tekee tärkeää työtä lavan takana muonitusjoukoissa, autokuskeina ja pukijoina. Näytös toisensa jälkeen näitä innokkaita auttajia löytyy - kiitos siitä kaikille, sekä entisille että nykyisille!

Askeleen edellä -näytöksen jälkitunnelmissa keväällä 2002 salimme tilanne parani. Saimme saliin asennetuksi omat peilimme, jotka olivat olleet muualla varastoituna. Peiliseinän taakse tuli samalla varastotilaa, jonne saimme soittimen lisäksi myös pukuvarastoa sekä rekvisiittaa kuten hatut ja kepit, jotka olivat täten helposti tunneilla käytettävissä. Saliin asennettiin myös akustolevyjä, jotka hieman paransivat saliääntä.

Koska kesätauko on aina pitkä, ryhdyimme virittelemään kesälle tiiviskurssia, jolle jäsenet pääsisivät edullisesti. Olimme steppaamassa Otahallin liikuntasalissa. Innostusta löytyi myös kesäaikaan, joten kursseja päätettiin pitää muinakin kesinä.

Vuonna 2003 pitkäaikainen sihteerimme Raili Pakarinen lopetti hallituksen sihteerinä. Raili oli hoitanut pitkälti yhdistyksen juoksevia asioita, joten hänen paikkansa oli vaikea täyttää.

Koska Sari jäi syksyllä 2003 äitiyslomalle, käynnistettiin samalla seuran sisäistä opettajankoulutusta. Sarin tunnilla kävivät ohjaajakokelaat kokeilemassa opettamista ja yhteisesti mietittiin tunninpidon tärkeitä asioita ja haasteita ohjaajalle. Ohjaajatoiminta oli ollut aika harvoissa käsissä, joten myös sairaspoissaoloihin tarvittiin sijaisia.

Kesän tiiviskurssi pidettiin nyt Aleksanterin teatterissa. Vuonna 2003 otettiin myös käyttöön seuran uusi verkkotunnus, steppi.fi -sivusto, yleishyödyllinen, koko Suomen kattava steppi-infon kotisija. Sivuille saattoi mikä tahansa taho antaa tietoja stepin opetuksesta tai tapahtumista. Sivusto oli Jari Salmisen tekemä.

2000-luvun alku oli 30-vuotisnäytöksen jälkeen ollut seesteistä aikaa. Olimme vihdoin saaneet vakinaisen tilan, jossa harjoitella. Oli ohjaajatoimintaa ja omia jäsenten keskeisiä kursseja, joilla saatiin koko jäsenistö tuntitasosta riippumatta tapaamaan ja steppaamaan keskenään.

Vuonna 2004 tilanne kuitenkin taas muuttui. Liikuntavirasto ilmoitti lopettavansa Stadionin itäkaarteen salin vuokraamisen. Kesällä steppasimme tiiviskurssia teatteriryhmä Woltin tiloissa Lauttasaaressa. Helsingistä löytyy kyllä tiloja, jonne stepparitkin pääsevät kenkineen harjoittelemaan, mutta helppoa ei tilojen etsiminen ja varaaminen kylläkään ole. Kesäkurssin teemana oli Musical Clips. Katsoimme videolta pätkän musikaalista tai vastaavasta ja sitten opettelimme sen. Pätkät olivat Riverdance, Singing in the Rain, Tapdogs sekä “Gotta Sing Gotta Dance" - steppikaraoke.

Vuosina 2004 ja 2005 jouduimme yhdistämään tuntitasoja, koska kaikille tasoille ei löytynyt opetusaikaa. Harjoittelimme jälleen Uimastadionilla sekä Kisahallilla. Koska salitilanne oli huono, näkyi se myös tunnillakävijämäärissä, jolloin tilanne huononi entisestään. Liikuntaviraston avustusanomuksen kävijämäärät eivät täyttyneet, joten putosimme myös toiminta-avustuksen ulkopuolelle. Tämä vaikeutti taloudellista tilannettamme huomattavasti. Vyötä oli kiristettävä, kaikki hankinnat olivat jäissä ja tuntimaksujakin jouduimme hieman korottamaan.

Tästä huolimatta katsoimme optimistisesti eteenpäin ja vuonna 2005 perustettiin jälleen työryhmä vuoden 2006 näytöstä varten. Raili Pakarinen lopetti vakituntien pidon, mutta jatkoi vielä tanssituntilaisten kanssa. Edelleenkään emme saaneet kaupungin avustusta, joten näytösbudjetti tehtiin minimimenoilla.

Valoa alkoi kuitenkin näkyä kesällä 2005, jolloin kuulimme, että ensin UIT ja myöhemmin teatterituotantoyhtiö O.I.V.A Oy olivat aikeissa ryhtyä vuokraamaan Stadionin itäkaarteen tiloja. Heihin otettiin heti yhteyttä, neuvottelut käynnistettiin ja saimme syksyllä 2005 takaisin oman salimme. Saliaikoja jouduimme ensin vähän siirtelemään, mutta lopulta saimme kaikkia tyydyttävät treeni-illat, joissa kaikille tasoille löytyi opetusaikaa. Taloudellisesti tilanne oli kuitenkin huono. Jouduimme itse maksamaan salivuorot, joten kaikki muut hankinnat piti tarkoin harkita.

PALLOILLAANVALLOILLAAN

Keväällä 2006 näytösharjoitukset 35-vuotisnäytöstä varten olivat täydessä vauhdissa. Kanneltalo oli varattu PalloillaanValloillaan -näytöstä varten lokakuussa. Kaupungin avustusta pystyimme nyt taas hakemaan, koska tuntitilanne oli parantunut ja avustusehdot täten täyttyivät. Avustuspäätös tulisi kuitenkin vasta kesällä, joten avustuksia haettiin sitten myös ulkopuolisista kohteista, jotta näytösbudjetin tilanne hieman parantuisi. Saimmekin Kulttuuriasiankeskukselta pienen projektiavustuksen näytöstä varten. Kesällä 2006 tuli myös päätös kaupungilta: pääsimme uudelleen toiminta-avustuksen piiriin ja samalla saimme ilmaiset salivuorot omaan saliimme. Syksyllä juuri ennen näytöstä saimme vielä päätöksen Wihuri-säätiön avustuksesta näytöstä varten, jolloin näytöstä lähdettiin pikaisesti suunnittelemaan uuden, suuremman budjetin turvin.

PalloillaanValloillaan -näytös pidettiin Kanneltalossa 21.10.2006.

Näytöksen mainostekstissä ei unohdettu steppikenkiä eikä pallojakaan!

”Suomalaisen steppitanssiharrastuksen 35-vuotias uranuurtaja Tap-Step r.y. sukeltaa rytmien pallomereen juhlanäytöksessään, jossa koputtavat kengät kohtaavat pyöreät muodot. Näytöksessä pallotellaan monipuolisesti stepin eri tyylilajeja ja mahdollisuuksia – maalla, ilmassa ja jopa lavalla .. ”

YHTEISTÄ TOIMINTAA

35-vuotisnäytöksen jälkeen palasimme taas normaaliin tuntijärjestykseen. Koska näytöstä ei ollut suunnitteilla, oli aikaa kehitellä uusia tilaisuuksia, joissa eri tasojen oppilaat tapaisivat toisiaan. Ideoinnin tuloksena syntyi ajatus laajentaa omaa tiiviskurssia jäsenille, mutta niin, että kutsuisimme opettajaksi ulkopuolisia steppareita ja nimenomaan sellaisia, jotka eivät opettaisi Helsingissä. Tällöin olisi mahdollisuus päästä kokeilemaan erilaisia tunteja. Toinen ajatus oli jatkaa vuoden 2006 pikkujouluihin kehitettyä ideaa tanssillisista pikkujouluista. Kutsuisimme opettajia opettamaan jotain muuta tanssi- tai liikuntalajia. Tämä idea on käytännössä osoittautunut erittäin suosituksi.

Lisäksi kevään ohjelmistoon on otettu esiintyminen Esplanadin lavalla. Sinne on ollut mahdollista myös alkeistasoisten oppilaiden tulla mukaan esiintymään ja saamaan tarvittavaa esiintymiskokemusta.

Vuoden 2007 kesä/tiiviskurssilla steppiä oli opettamassa Ari Kauppila. Kurssin yhteyteen suunniteltiin myös otettavaksi mukaan jonkinlainen lihashuolto- tai venyttelyosio. Ensimmäisellä kerralla mukana oli tanssipedagogi Eeva Kaario sekä fysioterapeutti Ari Mäkelä, jolta saimmekin hyviä ohjeita varsinkin jalkaterien treenaukseen. Pikkujouluohjelmassa oli salsaa Marko Keräsen johdolla.

Samana vuonna taloudenhoitajallemme Kirsti Koljoselle annettiin yhdistyksen kunniajäsenyys sekä ”mallirauta” pitkäaikaisesta työstä yhdistyksen hyväksi.

Tammikuussa 2007 pitkäaikainen kunniajäsenemme Eva Hemming-Wager kuoli.

IN MEMORIAM

Seisahtui askel, mutta sen kaiku kiirii yhä saleissa
(Juha Lampi 2007)

Tap-Step ry:n ensimmäinen kunniajäsen ja yhdistyksen alkuvuosien taiteellinen suunnannäyttäjä, tanssitaiteilija

Eva Hemming-Wager

on kuollut 84-vuotiaana 15.1.2007 kotonaan Turussa.

"Steppiemo" Eva Hemmingiä pidettiin yleisesti Suomessa 1970-luvun alussa uudestaan virinneen steppiharrastuksen moottorina, minkä aallon nostattamana myös yhdistyksemme perustettiin.

Tap-Step ry kunnioittaa keskuudestamme poistuneen tiennäyttäjän muistoa.
 


Vuoden 2008 tiiviskurssilla uusia kuvioita meille opetti Asko Saarinen Tampereelta. Lisäksi kurssin ohjelmistoon kuului afrotunti Outi Kallisen johdolla sekä Kiki Molanderin bodywise-tunti. Pikkujouluissa vuorossa oli rivitanssia.

STEPPIÄ A LA CARTE

Jo vuoden 2008 puolella oli yhdistys lupautunut tuottamaan pienproduktion TapIt-Show, Steppiä à la carte.

Tähän aikaisempien näytösten työryhmäläiset ja puuhahenkilöt olivat keränneet edellisten näytösten suunnittelussa ylijääneitä ja vuosien varrella kypsyneitä ideoita. Mukana olisi 8 stepparia yhdistyksestä.

TapIt-Shown esitys oli lauantaina 25.4.2009. Esityspaikkana oli Teatteri Avoimet Ovet. Teatterin intiimi ilmapiiri ja mahdollisuus nauttia juomia katsomossa sopi mainiosti esityksen luonteeseen.

Tässä näytöksessä Tap-Step tarjoilisi kolinaristisia nautintoja ennakkoluulottomille!

Työryhmä itse kuvaili esitystä näin: ”TapIt-show on Tap-Stepin näkemys varieteesta stepin, rytmin ja musiikin keinoin, jokaisen työryhmän jäsenen oman persoonallisuuden kautta… Työryhmäläisiä yhdistää rakkaus steppiin, intohimo ruokaan ja luova hulluus.

Mausteeksi reseptiin lisättiin vierailijana Ilkka Lampi. Tämä Kansallisoopperan balettikoulun johtajana toiminut poikien tanssiopetuksen kehittäjä oli tarpeeksi uskalias lähteäkseen jälleen kerran mukaamme.”

Esitys onnistui hienosti ja sai paljon kiitosta katsojilta.

Tiiviskurssilla loppukesästä 2009 oli opettajana Jussi Lindroos Turusta. Pikkujouluissa perehdyimme Bollywood-tanssiin.

KOLINARISTISELLA LINJALLA...

Vuonna 2010 alkoi jo lähestyvä juhlanäytös kutitella steppivarpaita. Esityspaikaksi oli varattu Savoy-teatteri, jossa olimme jo useana vuonna aikaisemmin pitäneet juhlanäytöksiämme. Työryhmä oli koottu suunnittelemaan ja kesän tiivikurssilla alettiin jo yhdessä viritellä näytösjuttuja. Jotta tekniikka ei ihan unohtuisi, oli toisena kurssipäivänä vielä Jussi Lindroos opettamassa uusia sarjoja ja kuvioita. Pikkujouluissa hikoilimme Zumban tahdissa!

Vuoden 2009 pienproduktion jälkimainingeissa jatkoi työryhmä edelleen ”kolinaristisella” linjalla. Ruokateema yhdistyi steppaukseen jälleen luontevasti ja tuleva näytös sai nimen ”TapAstellen”. Vuoden 2011 tunneilla keskityttiin sitten pääsääntöisesti näytöstanssien harjoitteluun. Kullakin tuntitasolla harjoiteltiin koreografioita ja yhteisharjoituksissa koottiin numeroita kokonaisuudeksi. Mukaan on saatu myös lukuisia yhteisnumeroita, joissa useammalta tuntitasolta on saatu steppareita mukaan samaan numeroon.

Näytös lähestyy ja mukana on sekä vanhoja konkareita että uusia innokkaita steppareita, jotka ehkä menevät ensi kertaa lavalle lauantai-iltana 29.10.2011. Kaikkia meitä yhdistää kuitenkin rakkaus steppaukseen ja yhteenkuuluvuuden tunne.


Onnea 40-vuotias Tap-Step!